Sormi suuhun

Meidän Fanni on tänään tasan puoli vuotta! Sattumalta juuri tälle päivälle osui kahden hienon uuden jutun saaminen: hyppykiikun ja syöttötuolin! Syöttötuoli tietenkin on erityisesti sormiruokailun kannalta mahtava juttu. Ikean Antilop-tuoli tarjottimen kera hankittiin ystävien avustuksella, kun Ikeat on meiltä Oulusta vähän matkan päässä. Kiitokset näille avuliaille ystäville!

Nyt on jo monena päivänä aloitettu päivä sillä kaurapuuro-mangosose-sekoituksella ja ihan kohtuullisesti olen sitä saanut menemään Fannille lusikallakin. Fanni taitaa tykätä siitä. Mutta muut ruoat on sitten sormiruokailtu. Eilen selasin paljon Facebookin ryhmistä löytynyttä amerikkalaista baby-led weaning -sivua ja siellä käytyjä keskusteluita. Siellä puhuttiin bataattimuffineista ja pannukakuista, joiden myötä aloin miettiä niitä pakastimeen tekemiäni soseita, että saiskohan niistä tehtyä jotain tähän sormiruokailuun sopivaa. Niinpä sulatin yhden muffinivuoassa pakastetun köntin peruna-porkkana-parsakaali-possu-sosetta ja lisäsin siihen vähän kolmen viljan sämpyläjauhoa ja munankeltuaisen + öljyä. Sitten paistoin ne paistinpannussa pieniksi lättysiksi. Niistä tuli aika hauskoja, mutta sain huomata, etteivät ne vielä ole oikein sopivia meidän ruokailuun, koska ovat niin pehmeitä. Fannihan rutisti sellaisen kädessään heti ihan mössöksi, eli eipä sitä suuhun saakka vielä onnistunut saamaan. Mutta kuitenkin mielestäni ihan kiva käyttöidea niille soseille sitten jatkossa.

Eilen paahdoin myös porkkanaa ja perunaa uunissa. Vähän oliiviöljyssä niitä pyörittelin ja lisäsin Fannin ruokia varten joku aika sitten ostamaani suolatonta mausteseosta ja sitten uuniin! Niitä on eilen ja tänään sitten pikkuneiti mussuttanut nassuunsa. Tänään teimme itsellemme herkullista hirvi-päärynä-paistosta ja Fannillekin tietenkin keitettiin oma lihanpala, jota hän ihan mielissään imeskeli. Myös keitettyä perunaa annettiin omalta lautaselta. Eli edelleen hyvillä fiilisksillä edetään sormiruokailutiellämme!

Tämä päivä aloitettiin pikakaurapuurolla, johon sekoitin mangososetta. Pääasiallisesti meni syöttämällä, vaikka lusikkaa omaankin käteen Fannille tarjosin. Ei vaan meinannut puuro pysyä siinä. Tässä jo heti todettakoon, että en noudata siis mitenkään orjallisesti sormiruokailun periaatteita - ainakaan vielä. Pakastin on pullollaan soseita, mitä kerkesin Fannille tehdä, joten olishan se hienoa ne saada annettua hänelle syötäväksi jossain vaiheessa. Meillä ei onneksi ole suuresti ongelmaa siitä, että ruokaa menisi paljon hukkaan, nimittäin taloudesta löytyy kaksi karvaista lasta, Fila ja Wilma (koiria siis), joista toinen on kyllä täysin kaikkiruokainen jätemylly.

Lounaalla tarjosin Fannille pöydälle maissinaksun, kurkun palan ja kaksi porkkananpalaa sekä ihan uutena asiana hieman riisiä pienellä lautasella. Kurkkua nakersi ihan mielissään ja maissinaksuakin vähän. Uskaltautui myös riisiä kauhaisemaan kouraansa ja suuhun, mutta vaikutti vähän hämmentyneeltä sen koostumuksesta ja siitä kuinka se tarttui käsiin.

Nyt välipalalla tarjosin Fannille sekaleipää, jonka löysin Fazerin tehtaanmyymälästä. Se oli lisäaineetonta ja vähäsuolaista (0,3%). Hyvin näytti maistuvan pieni pala sitä. Sen kohdalla tuli tämä tähän juttuun kuuluva hermoja koetteleva kakominen, jolloin äiti vähän taputti selkään ja sen myötä Fanni työnsikin sitten suustaan ulos leivänkuoren palasen. Sitten annoin päärynää makusteltavaksi ja se näytti olevan herkkua. Sitä ollaankin maistettu jo aiemmin soseenakin ja se oli yksi niitä soseita, mille avasi suutakin jopa.

Tuossa katsoessani Fannin päärynän nakertelua mietin, miten kerrassaan ilahduttavaa tämä ruokailu näin on. Ja miten se on niin kertakaikkisen eri fiilis kuin niiden soseiden syöttämistä yrittäessäni! On ihanaa katsoa tuota pientä, kun hän saa itse tehdä ja iloita siitä. Odotamme kovasti viikonloppuna meille saapuvaa Ikean Antilop syöttötuolia tarjottimineen, niin sitten on Fannillakin kunnon tila, jossa kaikessa rauhassa syödä ja sotkea. Toinen juttu, mikä meille saapuu viikonloppuna, on hyppykiikku. Pääsee tuo ikiliikkuja vähän sillä tavoinkin itseään harjoittamaan ja iloitsemaan.

Ai niin ja löysin vielä yhden uuden sormiruokailublogin, johon aion ruveta tutustumaan, eli Sormiruokaseikkailun. Hassua tuo nimi, sillä harkitsin samaa nimeä itsekin tietämättä vielä tuosta blogista. Kai se tosiaan on sellainen seikkailulta tuntuva asia tämä tällä tavoin toteutettu kiinteiden ruokien maailmaan tutustuminen.  Niin ja kirjastosta pistin varaukseen “Omin sormin suuhun” -kirjan, joka ilmeisesti on varsin hyvä perusteos tähän sormiruokailuun perehdyttämisessä. Noista blogeista muuten tuli mieleeni vielä jännä ilmiö, sillä kaikki nuo kolme suomalaista blogia on kasvissyöjä-perheiden. Mistäköhän löytäis kokemuksia lihansyöjien sormiruokailusta, kun juuri mietityttää, että missä muodossa se liha on paras antaa… No, eiköhän sekin tässä selviä.

Tervetuloa lukemaan blogiamme. Tämän blogin sisältö tulee käsittelemään pienen Fanni-neidin elämää ja erityisesti kiinteiden ruokien maailmaan tutustumista sormiruokailun avulla.

Sormi siis menee suuhun tavoitteellisesti Fannilla ja sen mukana toivottavasti myös ruokaa. Äidillä sen sijaan sormi menee suuhun monessakin tilanteessa, kun saa kohdata ja oppia uutta tuon pienen ihmisen elämän alkutaipaleella.

Sormi todellakin meni äidillä suuhun, kun Fannin kanssa opettelimme melkein tämän koko tammikuun kiinteiden ruokien syömistä soseiden ja puurojen muodossa, mutta Fanni ei siihen hommaan innostunut ei sitten millään.  Suuren stressin siitä itselleni kehitin ja tuntui, että mitä enemmän yritimme, sen huonommin se sujui. Vain muutamalle soseelle Fanni vapaaehtoisesti avasi suuta. Pääasiallisesti hän puristi suun tiukaksi viivaksi ja alkoi murista sekä huitoa käsillään lusikkaa. Onneksi yksi äiti-ystävä vinkkasi, että vastaavissa tilanteissa joillakin on toiminut sormiruokailu ja sen myötä aloitin googlettelun.

Sormiruokailun ihmeelliseen maailmaan minut johdatti toinen blogi, Lenni-led weaning, jonka myötä innostuin ja inspiroiduin. Sen kautta löysin myös toisen sormiruokailua koskevan blogin, Diapers and delicatessen. Kiitoksia näistä!

Pieniä ensiaskeleita sormiruokailun tiellä olemme Fannin kanssa ottaneet, maistellen maissinaksuja, porkkanaa, parsakaalia ja ruisleipää Fannin omista pienistä kätösistä. Ja ilokseni sain huomata, että kyllä sinne alaskin jotain menee, sillä tuon ensimmäisen porkkanamaistelun jälkeen melko nopeasti oli löydettävissä vaipasta sitä samaa tuotetta.

Eli näin on alkuun päästy. Tulemme raportoimaan jatkossa kokeilujamme, joiden parissa takuulla menee sormi suuhun edelleenkin meillä molemmilla - hyvässä ja pahassa!